maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ompeluksia ja näpertelyitä

Jotain on tullut ommeltuakin ja näperreltyä.

Keskimmäisen muksun verhot vanhoista farkuista

Laukku/kukkaro pellavakankaasta

Siipipusseja pellavakankaasta

Esikoisen verhot

Pyyheliina pellavasta

Heijastimia

Tuikkukippoja

Neuleita ja virkkauksia viimeisen vuoden ajalta

Neuleita ja virkkauksia on tullut tehtyä vähemmän.

Hamppulankakoreja puuvillakoristeella


Nuorimmaisen pipo

Korvapipo kaverille

Nuorimmaisen vihaiset linnut

Alpakkalangasta virkatut lapaset siskontytölle

Kaverin lapsen vihaiset linnut

Lahjalapaset

Virkattu pipo itselle

Korvapipoja. Tytöille nallet ja pojille apinat

Uusia koruja viimeisen postauksen jälkeen

Aikaa viimeisestä postauksesta on kulunut. Järin aktiivinen en ole käsityö- tai askartelurintamalla ollut. Muut asiat ovat vieneet ajan ja varsinkin energian. Listaan tähän kuvia koruista, joita olen tehnyt viimeisen vuoden aikana.
































Yritän keräillä seuraavaksi virkkauksia ja neulomuksia. Ja joitain näpertelyjä olen tehnyt. Ompelukoneenkin olen kaivanut esiin muutaman kerran.